Ensisijaiset välilehdet

Eteenpäin katsovan ja pitkäjänteisen data-strategiatyön avulla yritykselle luodaan sekä liiketoimintalähtöinen suunnitelma että pelikirja analytiikan kehittämiseksi, blogaa Teemu Birkstedt.
Niin liiketoiminnassa kuin elämässä yleensä, käytettävissä olevan tiedon toivoisi aina olevan mahdollisimman oikeaa, ajantasaista ja luotettavaa. Valitettavasti käytettävissä olevan tiedon oikeellisuuteen ei aina voi luottaa. Blogissa Maria Inkiläinen avaa tiedon...
Onko paikkatieto hallussa? Väitämme, että useimmat organisaatiot toimialasta riippumatta voisivat hyötyä sijainnin monipuolisemmasta hyödyntämisestä. Lue Marian blogista, mikä on ensimmäinen askel paikkatiedon muuttamiseksi liiketoimintahyödyksi.
Kolmannessa ja viimeisessä blogisarjan osassa Vili Urpilainen ottaa kantaa kahteen tapaan tehostaa toimintaa ja kohentaa asiakastyytyväisyyttä: raportointiin ja strategiaan.
Paikkatiedon merkitys uusien ja nykyisten palveluiden mahdollistajana on noussut yhä keskeisemmäksi. Turvaamalla paikkatietojen laatu ja saatavuus sekä ehkäisemällä väärinkäytösten riskit voidaan tietojen avaamisesta saada täysimittaiset hyödyt minimoimalla haitat.

Tekoälyn käyttöönotto ja sen 5 sudenkuoppaa

Eeva Randén Eeva Randén

2018-10-26 Tekoälyn käyttöönottoon liittyy monia haasteita. Niistä selviäminen voi ratkaista tekoälyn tulevaisuuden koko organisaatiossa. Lue blogista, miten hyppäät yleisimpien sudenkuoppien yli.

Kuusi tapaa tehokkaampaan organisaatioon ja parempaan asiakastyytyväisyyteen (Osa 2)

Vili Urpilainen Vili Urpilainen

2018-10-26 Tämä blogikirjoitus on jatkoa blogisarjan ensimmäiseen osaan. Kolmen osan blogisarja keskittyy asiakastyytyväisyyteen, mutta osat ovat suunniteltu antamaan ajateltavaa myös erikseen.

Joko olisi aika hyödyntää rakennuksen tietomallia muussakin kuin seminaaripuheissa?

Kari Matinmikko Kari Matinmikko

2018-09-27 Rakennuksen tietomallista (BIM) on puhuttu niin kauan, että sille on jo muodostunut lähihistoria. Tietomallin hyödyntäminen rakentamisen projekteissa on puheista huolimatta hyvin vaihtelevaa. Voi olla, että joku rakentamisprojektiin osallistuva taho ei...

Laiva on lastattu datalla ja tekoälyllä

Matti Helenius Matti Helenius

2018-09-26 Isojen rahtilaivojen lastaaminen ja ohjaaminen läpi valtamerten myrskyjen ei ole ihan pala kakkua. Ei, vaikka digitalisaatio tekeekin merenkulusta entistä turvallisempaa. Rahtilaivojen lastausratkaisuihin erikoistunut MacGregor on kehittänyt nykyaikaiseen teknologiaan perustuvan tavan...

Tiedätkö, mistä sinun kotisi on tehty? Joko olisi aika saada käsiimme kotimme tuoteselosteet?

Kari Matinmikko Kari Matinmikko

2018-09-21 Ylen uutisissa mainittiin 13.8, että ympäristöministeriö käynnistää hankkeen rakennusten tuoteselosteiden aikaansaamiseksi. Miksi vasta nyt? Esimerkiksi elintarvikkeiden tuoteselosteet ovat olleet arkipäivää jo historian sivu. Tiedämme, mitä syömme, mutta kodistamme tiedämme vain...